sunnuntai 13. lokakuuta 2013

mäyräkoiralle neulepuku

Työkaveri pyysi neulomaan koiralleen neulepukua. Kääk. Mä en ole sellaista koskaan tehnyt. Eikun netti avuksi, ohjetta sieltä hain ja löysin aika monta erilaista mutta kuitenkin samantyylistä neulepukua.


Valitsin neuleohjeeksi sellaisen jonka neulomista aloitettiin selän päältä. Aukot etujaloille jäivät sellaisiksi, niihin ei tullut lahjetta. Sitten vaan tikuttelemaan kohti kaulaa ja toivoa että pituus olisi jotain sinnepäin. Koiraa nimittäin mulla ei ollut mailla halmeilla joten mallaaminen jäi väliin. Sain pakertaa pukua mittojen mukaan, siis koiralta otettujen mittojen mukaan.


Ihana käsinvärjätty merinovillalanka on tässä mallineuleessa, puvussa joka meni mäyräkoiran kotiin kokeiltavaksi. Koiran emäntä palautti neuleen muutamilla korjauksilla ja nyt väkerrän uuden puvun emännän toivomasta villalangasta. Ei ollenkaan niiiin kiva kuin "oma" vihriäinen merinolanka.
Toivottavasti koira tykästyy pukuunsa, kunhan saan sen valmiiksi.

Hyvää sunnuntain jatkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti