sunnuntai 18. elokuuta 2013

marinoin punasipulia

Olin muutaman työkaverin kanssa viettämässä iltaa. Salaatti jota tarjoiltiin meille, sisälsi myös marinoitua punasipulia ja se oli hyvää. Joten mun oli aivan pakko laittaa omat marinadisipulit tulemaan. Ohjeita löysin netistä ja jotain soveltaen tein marinadin ja nyt odottelen niiden punaisten maustumista.




Raaka-aineet tähän ovat: punasipulia - punaviinietikkaa tai muu vastaava etikkatuote - suolaa - sokeria - öljyä. Joissakin ohjeissa on vielä mustapippuria. Mulla ei nyt ole sitä tässä versiossa. Jotkut kiehauttavat viinietikan, suolan ja sokerin toiset ei. Mä kiehautin lyhyesti liemeni sokerin ja suolan sulamiseksi. Annoin sen liemen jäähtyä punasipulien pilkkomisen ajan.
Sanovat sipulien sopivan leivän päälle, hampurilaisiin, liharuokien kanssa, jaaaa.... ihan mihin vaan haluaa. Nyt jään odottamaan marinaadisipulien valmistumista.

Työpäivät ovat alkaneet ja toistaiseksi kaikki hyvin töissä. 
Porukassa on muutama uusi työkaveri ja monta "vanhaa".  
Uusia kujeita pitäisi keksiä syksyä varten. 
Kaipaan jotain askartelemista.
Olisikohan taas aika tällätä itsensä jollekin Sinellin kurssille? 

Anyway, Hyvää sunnuntaipäivän jatkoa kaikille.


2 kommenttia:

  1. Aaaaaah, näyttää herkulliselta!! Josko minäkin kokeilisin, jos/kun on noin helppo ohje! Missä saanutkin, olen aina tykännyt!! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Olihan täälläkin anneli.... :)
    Tykkään sipulista, tuota on pakko kokeilla !

    VastaaPoista